keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuosi käyntiin

Viime vuodesta on selvitty vihdoin kunnialla. Meillä se selviäminen kesti hyvän tovin ja kaikenlaista sattumaa oli vielä loppuvuodesta. Paulaa lukuunottamatta kaikki koirat olivat vuodenvaihteen jonkinasteisella sairaslomalla. Pippalla oli suurin operaatio, kun siltä amputoitiin varvas murtuman takia toisesta etujalasta. Yksi varpaista luksoitui tapaturmaisesti nivelen kohdalta ja toipumisen helppouden ja nopeuden vuoksi amputaatio katsottiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Pippa on kuntoutunut hyvin ja käyttää jalkaa täysin normaalisti. Muilla sairastelu keskittyi Roman mukana voittajanäyttelystä tulleeseen kennelyskään. Aika pitkällinen riesa oli tällä kertaa ja vaivasi etenkin noita nuorempia, jotka eivät ole sitä vielä sairastaneet kunnolla. Romalla otti kaikenkaikkiaan 3 viikkoa, että yskiminen loppui kokonaan. Tuon taudin kanssa ei viitsi ottaa hirveästi riskejä ihan jo siitä syystä, että jälkitaudit voivat olla kohtalokkaita.

Uusi vuosi on kuitenkin saatu käyntiin ja treenejäkin käynnistelty pikkuhiljaa. Joitain tavoitteitakin olen miettinyt koirakohtaisesti. Treenipäiväkirjaan yritän panostaa viime vuotta enemmän, samoin treenien suunnitteluun viikoittain. Vuoden päästä sitten nähdään saatiinko mitään aikaiseksi :D

Pippan kanssa tein päätöksen astuttaa se vielä toisen kerran suoraan seuraavasta juoksusta. Se palautui yhdestä pennusta erittäin hyvin ja nopeasti ja juoksu tuli ajallaan, joten en näe mitään syytä miksi astutusta olisi pitänyt siirtää. Pippa on siis astutettu heti uuden vuoden päivänä Rymyllä ja toivon kovasti pentuja syntyväksi maaliskuun alussa. Tämän projektin jälkeen tarkoitus on jatkaa FH-jälkeä ja vepeä, luultavasti myös tokoa. Suurimmat hypyt jätän puuttuvan varpaan vuoksi väliin. Tästä johtuen agility poistuu lajivalikoimasta. Olin alun perin ajatellut käydä myös SM:t PK-puolella sen kanssa vielä, mutta nekin jäävät nyt väliin. PM-kisoihin saatan osallistua, kun ovat omalla kentällä, olettaen että kaikki menee hyvin.

Paulan kanssa kaikki tekeminen painottuu toistaiseksi aksan puolelle, jossa se jatkaa edelleen Pinjan ohjauksessa. Tällä parilla on alkanut kulkea hyvin ja Paula tulee koko ajan paremmin Pinjan ohjaukseen. Toivottavasti saadaan heidät vielä kisaamaan kevään aikana.

Ares on dobbereista se, jota pitäisi alkaa nyt pikkuhiljaa kesää varten työstämään taas. Se on saanut toistaiseksi pääasiassa olla ja vetohommat ovat ainoita mitä on nyt tehty. Tarkoitus on kuitenkin kesällä päästä kokeisiin, joten PK-puolen treenit alkavat kohta kutsua. Tottiksessa on kaikenlaista pientä laiteltavaa ja varmasti sitä löytyy kaikkien lajien maasto-osuuksistakin :D Ares jatkaa haun, etsinnän, metsäjäljen ja FH-jäljen treenaamista. Joitain näyttelyitä on myös tarkoitus käydä.

Tovella olisi suunnitteilla kaikenlaista. Tämän sydäntalven se keskittyy kuitenkin metsästykseen ja yritetään saada LUME-kokeet alta pois. Eläimet alkavat vihdoin olla pesissä ja viime viikonloppuna Toven kanssa nostettiin pintaan 5 supia, mikä on jo ihan hyvä saldo. Tällä koiralla on kyllä mukava operoida käytännön hommissa. Joulukuun lopulla kävin hakemassa aksaa varten Tovelle mittaustodistuksen ja miniksi se meni nyt virallisesti. Kun metsästyskausi loppuu, jatketaan taas aksan kanssa ja toivottavasti päästään kisoihinkin. Kesän tullen sitten jatketaan MEJÄ ja VERI-treenejä ja katsotaan mihin asti päästään. Tovella olisi tarkoitus myös pyörähtää muutamissa näyttelyissä.

Roman pitäisi vielä helmikuun aikana saada riistatyöt kondikseen, jolloin voitaisiin hyvillä mielin jäädä odottelemaan vesikautta. Tällä hetkellä ongelmana on turha kuumeneminen, mutta parempi ehkä niin päin. Romalle pitäis myös päästä supia näyttämään, jos siitä saisi pintapyytävän koiran. Toven keskittyessä pesillä käymiseen, Roma paikkaa sitä aksassa. Yritetään tehdä sille nyt pohjia kuntoon pikkuhiljaa. Viime sunnuntaina juostiin pieniä ratapätkiä ja jatkettiin kontaktia boxin kanssa. Kotona olen tehnyt lisäksi tekniikkaa sylkkärin ja poikkarin ohjauksiin. Kesällä ajattelin ottaa Roman vepeen mukaan ja katsoa josko siitä saisi toisen koiran sinne. Tätä silmällä pitäen ollaan vähän aloiteltu viennin tekemistä jo kuivalla maalla. Kesällä jatketaan sitten Roman kanssa myös vesinoutoa, nyt talvi keskitytään noutoon maalla ja sen varmistamiseen. Ja näyttelyissä käydään katsomassa myös Romskun kanssa :)

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pelkkää aksaa

Aikalailla  ollaan talviaktiivisuudessa kaiken osalta. PK-kausi on siis täysin paketissa, koska kokeita ei enää oikeastaan ole tarjolla, eikä tuo märkyys ja pimeys muutenkaan hirveästi motivoi treenaamaan. Pidellään siis siitä suunnasta taukoa ja katsellaan talvi muita juttuja. Agilityn viikkotreenit jatkuvat aina sunnuntaisin ja tavoitteet talvelle ovat siis lähinnä siinä lajissa. Pippa on palannut tauolta treenien pariin ihan kunnolla ja vuorottelee Paulan ja Toven kanssa ryhmäpaikoilla. Meillä on siis viikkoryhmäpaikka kahdelle koiralle joten täytyy vähän kierrättää, että kaikki pääsevät. Paulaa ohjaa pääasiassa Pinja. Näiden lisäksi Roma aloitti alkeiskurssin ja toiveena olisi saada siitäkin tulevaisuudessa aksakoira. Viime aikoina on teemana olleet ohjaustekniikassa niistot sekä persjätöllä, että ilman. Pippa lukee niiston erittäin hyvin ja kääntyy pienessäkin tilassa näppärästi. Toven kanssa haasteena on se, että olen tottunut ohjaamaan isompaa koiraa ja itsellä tulee katseen kääntö pientä koiraa ajatellen liian myöhään. No treenattava asiahan tuokin vaan on... Yksittäisistä esteistä on keskitytty treenaamaan keppejä, joissa on Tovella ja Pippalla molemmilla vielä hieman hiomista. Tove kepittelee välillä todella hyvin, mutta välillä tulee hetkiä jolloin ei muista yhtään mitä oli tekemässä. Pippan kanssa kepit ovat selkeästi hankalammat silloin, kun jää vasemmalle puolelleni. Vasenhan on seuraamispuoli ja se hakee siitä liikaa kontaktia, eikä keskity keppeihin. Oikealla puolella toimiessa keskittyy katsomaan eteenpäin ja kepit sujuvat silloin tietysti paremmin. Pippan kanssa täytyy olla myös kontaktiesteillä selvästi tarkkana ettei pääse lipsumaan. A-este menee tällä hetkellä ihan hyvin, mutta puomilla hyppää helposti yli alastulokontaktista. Roman kanssa on harjoiteltu ihan perusjuttuja alkaen erilaisista alustoista. Lisäksi on tehty aloitusasentoa ja siinä pysymistä, sekä liikkeellelähtöä omalla vapautussanalla. Ohjausta on tehty vähän kolmiolla, jossa ohjataan kiertämään ensin ohjaajan ympäri ennen, kun saa juosta palkalle. Esteistä on kokeiltu putkea ja tehty vähän hypyn tarjoamista. Erityisen hyvää tässä kurssissa on, että aika paljon asioita tehdään yhtä aikaa ja koirat joutuvat tekemään häiriössä. Se on Roman kanssa hyvää treeniä ajatellen muitakin lajeja. Kun joutuu alusta saakka toimimaan niin, että paikalla on myös muita koiria, ei häiriö toivottavasti ole jatkossakaan ylivoimainen... Roma keskittyy kyllä ihan hyvin ja ruualla sitä on helppo motivoida.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Kuukauden päivityskooste

Noh, kirjoittaminen on taas ollut vähän heikommalla, vaikka jonkinlaista treenipäiväkirjaa olenkin pitänyt. Yritetään tehdä tästä jonkinlainen päivitys koirakohtaisesti missä mennään.

Roman kanssa oltiin alkukuusta viikko Muoniossa. Riekkoja yritettiin löytää, mutta aika vähänlaisesti oli lintua sielläkin. Ilmeisesti olivat niin ylhäällä tunturissa, ettei osattu niitä sieltä etsiä. Ensimmäisenä jahtipäivänä Roma löysi yhden riekon, jonka karkotti omatoimisesti aika pian, lisäksi oli pari tyhjää seisontaa. Ihan viimeisenä päivänä löysi lisäksi riekkoparven johon törmäsi ja yhden yksittäisen linnun. Molemmilla kerroilla työstettiin lähinnä peräänmenoa. Parven kanssa tuli vielä pillillä hyvin pois, mutta kuumui ilmeisesti siitä niin pahasti, että yhden linnun kanssa ampui kunnolla perään. Tästä sitten annoin vähän palautetta ja ainakin korpilta kääntyi hyvin pois sen jälkeen. Neidillä meinaa aina välillä unohtua mitä se pillin sointi merkitsee... Roman hakuun olen todella tyytyväinen. etenkin tunturissa se oli erittäin laajaa ja maaston peittävää. Vähän siinä ja tässä se on, että onko jo liiankin laajaa, mutta parempi näin päin. Nyt kotimetsissä pysyy selvästi paremmin kasassa, kun alaa ei ole niin laveasti. Saapa nähdä mitä se on sitten kun päästään pellolle... Eilen aloitettiin agilityn alkeiskurssi myös Roman kanssa ja katsellaan nyt syksy miten se laji alkaa sujua. Mahdollisesti saadaan tästä yksi harrastus lisää sillekin.

Toven kanssa on käyty kaikki tarvittavat LUT-kokeet alta pois ja se on vahvistusta vaille FI KVA-L. Aika helposti nuo lopulta tulivat ja omasta mielestäni toimi kokeissa ihan hyvin. Viime viikonloppuna käytiin Seinäjoelta hakemassa tuohon vaadittava näyttelytuloskin. Onhan tuo toki näyttelyissä käynyt, mutta käyttövaliota varten vaaditaan näyttelytulos yli 15kk ikäisenä. Ihan tuo kivasti meni taas, VSP oli ja sai myös ensimmäisen CACIBin :) Toven kanssa oltiin toissa viikonloppuna Tähtis-leiripäivässä aksan osalta. Harjoiteltiin siellä sivuirrotusta ja tässä tuli ilmi, että lähtee mun luokse vielä aika helposti. Ratatreenissä oli sitten myös eteenirrotusta ja tämä meni ihan hyvin. Valsseissa se tuppaa vähän valumaan väärälle puolelle, joten siihen joutuu kiinnittämään huomiota ettei tule tavaksi. Onnistuttiin seuraavan päivän viikkotreenissä myös keppien kanssa niin hyvin, että 6 meni jo ilman ohjureita :D

Pippa on pikkuhiljaa palaillut lomalta takasin ja ollut nyt parina kertana aksaamassa. Aika vakuuttavasti onkin palannut, viime viikolla ainoastaan puomilla oli pientä epävarmuutta. eilen harjoiteltiin tekniikkaradalla niistoja ja kääntyy kyllä todella pienesti. Pippan etenemät alkaa oleen ihan kohtuulliset ja melko pienellä on varmaan hyppärikunnossa kisoja ajatellen.

Areksen kanssa käytiin kauden viimeisenä vielä etsintäkoe katsomassa. Maasto oli aika hyvä. Jäljellä sillä jäi yksi keppi ja janalla nyt olisi ollut taas parannettavaa. Hakuosuus oli todella hyvä ja vahva, sai siitä täydet pisteet. Onnistuin jopa keskilinjan yliheitossa kerran. Esineruutu meni vähän juoksemiseksi, mutta toi kuitenkin. Pudotetussa oli vähän sama juttu. Tarkkuus menikin sitten ihan hyvin ja pienen alueelta poistumisen jälkeen etsi oikein mallikkaasti. Kaikista osa-alueista saatiin siis pisteitä. Tottiksessa oli pientä yli-innokkuutta havaittavissa. Jättöliikkeissä jouduin vähän varmistelemaan ja istumisen se kuitenkin meni maahan. Noudoissa toimitteli ensin oma-aloitteisesti esteitä, mutta itse liikkeen suoritti ihan ok. Eteenlähetyksessä maahanmeno jäi puuttumaan :D Kaikesta huolimattta rauhoittui paikallaoloon kuitenkin hyvin, mistä olen tyytyväinen. Tottiksesta kuitenkin hyväksytty tulos, joten saatiin EK1 vielä tälle kautta :D

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Jotain saatu aikaiseksikin

No ollaan tehty jotain. Ei hirveästi, mutta jotain pientä puuhastelua kuitenkin... Areksen kanssa oltiin tiistaina FH-kokeessa ja sitä varten ajettiin parit jäljet alle. Aika vähällä treenimäärällä tuohon kokeeseen lähdettiin ja se kyllä myös näkyi jäljestyksessä. Pellolla oli lisäksi todella paljon riistajälkeä, mikä sekoitti koiria yllättävän paljon. Areksella suurimmat ongelmat olivat kulmissa, mikä oli tiedossakin. Kulmat ovat sille olleet kompastuskivi koko ajan ja niitä pitää työstää jatkossa selvästi vielä enemmän. Lisäksi yritti yhdellä suoralla ehdottaa metsään poikkeamista juurikin noiden peurojen tms. takia. Esineilmaisuista ensimmäinen oli hyvä ja sen jälkeen kaikki olisivat saaneet olla parempia. Välillä meni esineestä ylikin reippaasti. No tulos kuitenkin tuli, jos ei muusta syystä niin rakkaudesta koiraurheiluun. Ensi kaudella täytyy sitten panostaa pellollekin vähän enemmän. Keskiviikkona oltiin hakuilemassa. Areksella oli 5 maalimiestä ja 2 tyhjää pistoa. Työskenteli koko ajan hyvin ja tyhjien pistojen jälkeen sain tehtyä todella hyvät yliheitot keskilinjalla. Näytöille menin mukaan. Olin suunnitellut, että käyn Areksella haku 1:stä kokeilemassa vielä tänä syksynä, mutta se nyt jää näillä näkymin kevääseen. Yritetään työstää tuo ilmaisu varmaksi ja katsotaan, jos etsintää kävisi vielä kokeilemassa. Etsintää silmällä pitäen tein tänään tarkkuusruudun kotimetsään. Jostain syystä paineistui asiasta todella paljon ja etsimisestä ei meinannut tulla mitään. Ruutu oli siis täysin valmiiksi tehty ilman apuja. Nurmikolla sain tehtyä sitten kohtuullisen ruudun. Täytyy palata tähän apujen kanssa ja tehdä vähän enemmän sitä lähiaikoina.

Toven kanssa olin eilen Team Tähtiainesta leiripäivässä. Tästä päivästä sai taas mukavan buustin lähteä treenaamaan muitakin lajeja huolellisemmin, kun tuli vähän pohdittua sitä tekemistä yhdessä lajissa. Aamupäivällä oli esteklinikka, jossa hierottiin keppejä ja kontakteja. Kepit alkavat pikkuhiljaa sujua, kaikissa väleissä on vielä ohjurit. Eilen sovittiin, että kerta vielä ohjureilla ja sitten aletaan niitä vähentämään. Tänään oli sitten viikkotreeneissä se viimeinen kerta niiden kanssa ja nyt jatkossa pyritään pääsemään niistä pikkuhiljaa eroon. Kontakteilla tehtiin keinua ja siinä saatiin ratkaistua keinahduskohtaan pysähtyminen laittamalla siihen teippi ja sen päälle maksamakkaraa, jolloin jarruttaa kunnolla. Kun teippi tulee riittävän pitkälle, ei tarvita enää erikseen pysähdystä kontaktillekaan. Toimi aivan superhyvin, kun testattiin iltapäivän radassa asiaa. Keinun lisäksi tehtiin A-esteelle stoppeja. Kaikille kontakteille otetaan nyt selvä pysähdys targetin ja namin kanssa.  Iltapäivän radassa ohjattavuus oli kohtuullinen, mutta putkiin irtoaminen olisi saanut olla parempaa. Etsittiin myös sopivaa linjaa yhdelle estesuoralle ja kumpaa puolta ohjaajan kannattaa juosta, ettei koira ole niin kiinni koko aikaa. Tovelle tälläinen tehopäivä selvästi sopi, koska oli tänään viikkotreenissä todella hyvä. Putki-irrotukset toimivat tänään hyvin ja ohjattavuus oli kaiken kaikkiaan ok. Pikkuhiljaa siis mennään eteenpäin kohti tavoitteita :D

Roma on juossut metsässä hyvin säännöllisesti ja lintuja yritetään löytää. Törmäyksiä metsopoikueen kanssa on edelleen muutamia, mutta kyllä linnut harvassa ovat... Lisäksi majailevat karmeissa ryteiköissä niin, että koiran on vaikea paikantaa niitä muuten, kuin törmäämällä. Toinen vaihtoehto on, että nousevat koiran edellä puuhun ja siivittävät sieltä, kuten tänään kävi. Koira merkkaa kyllä hyvin linnun ja lähtee työstämään hajua, mutta herkästi nuo edeltä karkoittuvat. Viime kerralla meni törmäämisestä perään melko pitkälle ja jouduimme tästä asiasta hivenen neuvottelemaan. Seuraava törmäys menikin sitten paremmin ja muistettiin mitä vihellys merkitsee. Roman kanssa aloin myös pikkuhiljaa opetella aksassa vaadittavia juttuja. Kontaktisanan merkitystä ja vähän hypyn tarjoamista. Roman kanssa kun on tarkoitus aloittaa lakeiskurssi lokakuun lopussa... :D

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Muutamia treenejä

Viime perjantaina oltiin Areksen kanssa hakuilemassa ja samalla tehtiin porukan kanssa rata viikonlopun koetta varten. Oltiin ns. kota-radalla, jossa Areksella on ollut jostain syystä ongelmia aikaisemmin. Ja olihan niitä nytkin. Ensimmäisellä pistolla ei lähtenyt  uppoamaan riittävästi vaan kaarsin aina liian aikaisin pois. Tästä paineistui sitten sen verran, että alkoi räpsimään rullaa suuhunsa. Jouduin tuosta räpsimisestä huomauttamaan hieman kovemmin ja avustamaan ensimmäisen maalimiehen kanssa. Tämän jälkeen lähti pelaamaan ihan hyvin ja tuo rullan suuhun napsiminenkin unohtui. Lopputreeni kulki sitten jo ihan totuttuun malliin. Areksen treenit ovatkin sitten olleet aikalailla siinä, tänään olisi tarkoitus suunnata pellolle katsomaan missä mallissa se on.

Tove oli sunnuntaina aksaamassa ja teemana oli tekniikkarata. Harjoiteltiin tällä kertaa takaaleikkausta ja avustajan kanssa saatiin se onnistumaan. Tove on alkanut kyllä radan juoksemisessa kehittyä todella hyvin ja sillä pystyy tekemään useamman esteen rataa. Nyt kun saadaan vielä tekniset jutut hiottua, niin aletaan olla ihan mallillaan. Radan lisäksi tehtiin A-estettä omatoimisesti ja siinä lähinnä alastulon kontaktille jarrutusta. Eilen oltiin Toven kanssa keinoluolassa treenaamassa, koska viikonloppuna on ensimmäinen LUT-koe. Hyvin tuo tuntui toimivan ja tietää mitä tehdä. Kokeessa nyt ei voi hirveästi hommaan vaikuttaa, joten sillä mennään mitä tulee.

Roma on juossut pitkin metsiä useamman päivän, koska olen sille yrittänyt saada lintukontakteja. Viikonloppuna törmättiin molempina päivinä metsopoikueeseen. Riistatöitä ei saatu kummallakaan kerralla, vaan linnut karkkosivat aika kaukaa ja lähinnä harjoittelu jäi siihen, että perään ei mennä. Jatkamme siis metsässä tallustamista, jos jotain löytyisi... Eilen näytin kettua myös Romalle ja suhtautui siihen ihan ok. Vähän oli häntä alhaalla, muttei väistänyt. Että ehkä siitä vielä pintapyytäjä tulee...

tiistai 29. elokuuta 2017

Kaikenlaista sattumaa

No niin Pippa sitten synnytti viime torstaina. Ikävä kyllä pentue oli huomattavasti pienempi mitä odotin ja saldona on vain yksi musta uros. Tämä pojan pullero on erittäin reipas ja elinvoimainen ja kasvaa kovaa vauhtia, koska maitohanat ovat yksin käytettävissä... Vaan olisihan noita saanut muutama lisääkin olla, mutta tällä mennään.

Viikonloppuna tehtiin Areksen kanssa hakua vähän toisenlaisessa maastossa kuin yleensä. Nyt on selkeästi jotain loksahtanut kohdilleen ja ilmaisu alkanut pelata. Myöskään etsinnässä ei ole suurempia ongelmia, tässä treenissä oli myös muutamia tyhjiä mukana. Aletaan siis päästä treeneissä oikeasti eteenpäin :) Lauantaina tehtiin lisäksi nopeasti tottista teemalla paikallaolo ja jättöliikkeet. Eipä niissä sen suurempia ollut. Nämä lähinnä siksi, että tänään oli jälki 2 koe, jossa käytiin kokeilemassa onnea. No onnea ei ollut ja tulos jäi saamatta, koska metsästä nousi vain 4 keppiä. Kaksi viimeistä jäi ilmeisesti nousematta, ajoi kyllä aikalailla kaavion mukaisesti, mutta siellä oli nyt aika paljon muutakin jälkeä olemassa, että olisiko tuo sitten sekottanut pakkaa...

Tove oli sunnuntaina aksailemassa ja tässäkin on nyt alkanut kehitystä tapahtumaan. Pystyttiin ensimmäistä kertaa juoksemaan kokonaista rataa! Renkaan jälkeen oli välipalkka, koska rengasta on tehty melko vähän. Puomi menee radan osana hyvin ja kontakteille pysähtyy nätisti. A tehtiin erillisenä radasta, koska sitä on tehty niin vähän. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen siihen, miten Toven ohjattavuus on kehittynyt ja päästään pikkuhiljaa asioissa eteenpäin.

maanantai 21. elokuuta 2017

Kooste viime viikosta

Aika säännöllisesti onnistuttiin viime viikko treenaamaan. Pippa nyt ei treenaa edelleenkään vaan kasvattaa mahaa, joka on siitä lähinnä tylsää. Toki nyt aletaan lähestyä laskettua aikaa, joten pitkään sillä ei ole enää kärsittävänä. Näyttää kyllä siltä, että mennään yli lasketun ajan. Paula teki viime viikolla pelkästään aksaa sunnuntaina Pinjan kanssa. Samoin Tove meni aksalla ja yhdellä vesitreenillä. Teemana oli putkisäännöt. Tovella on jonkun verran miettimistä aiheuttanut tuo pimeä putkikulma ja sitä on nyt irroteltu hieman pidemmältä putkille ylipäätään. Sunnuntaina tehtiin 7 esteen ratapätkä ja meni jo ihan mallikkaasti. Puomi meni hienosti yhtenä osana rataa ja malttaa pysähtyä kontakteillekin. Uutena esteenä alettiin nyt opetella A:ta. Ymmärrettyään vauhdin ottaminen sujui hyvin. Yllättävän hyvin pysähtyi A:n kontakteillekin. Aikaisemmin viikolla tehtiin Toven kanssa vesitreeni pallolla. Harjoiteltiin taas tyhjälle lähtemistä. Melko hyvin lähtee nyt käskystä rannasta, mutta kääntyy melko nopeasti takaisin, jos pallo ei lennä. Tähän täytyy nyt kiinnittää huomiota niin, että saisi sen jatkamaan käskystä sen 100 metriä.

Ares on tehnyt hakua ja peltoa. Viikko sitten sunnuntaina tehtiin hakutreeni irtorullilla, jossa ajettiin pääasiassa tyhjää rataa ja löytöjä oli vain kaksi. Tarkoituksena treenata ihan puhtaasti sitä, että joskus joutuu juoksemaan useamman tyhjän piston, eikä maailma kaadu siihen. Oli ihan ok treeninä ja koira työskenteli hyvin. Perjantaina tehtiin puhtaasti ilmaisutreeni kiintorullalla. Saatiin Arekselle oma norskirulla ja pelaa sillä nyt toistaiseksi todella hyvin. Otettiin 7 löytöä, joten sai juosta jonkin verran ja treenata kunnolla ilmaisua. Hyvin kesti motivaatio  läpi treenin. Haun lisäksi on tosiaan keskitytty peltojälkeen. Viikon sisällä on ajettu kolmesti ja kaikki kerrat eri pelloilla. Teemana on ollut kulmatyöskentely vähän erilaisilla jälkivariaatioilla. Reagoi kulmiin nyt hyvin ja suuremmat ylimenot olivat viimeisimmällä jäljellä poissa. Ruuan määrä on vaihdellut vähän pellon mukaan, mutta melko runsaasti sitä vielä on. Lisäksi olen keskittynyt siihen, että saisi sen lähetykseen rauhalliseksi. Esineet vaihdoin hetkeksi vähän pienemmiksi, jolla haetaan lisää tarkkuutta työskentelyyn ja ilmaisuihin. ensimmäisen kerran jälkeen on alkanut hoksata hyvin nämä pienemmätkin esineet. Tänään tein Areksen kanssa pienen setin myös tottista keskittyen jättöliikkeisiin ja eteenlähetykseen. Eteenlähetyksessä hain lähinnä nopeaa reaktiota maahan-käskyyn pallon kanssa.

Roma on tehnyt reippaasti koko viikon painottuen noutoon. Alkuviikko tehtiin noutoa maalta ja vedestä. Keskiviikkona oltiin Hämeenlinnassa treenaamassa vieraassa paikassa ja tehtiin kaislikossa vähän hankalampi treeni, missä joutui oikeasti työstämään. Täytyy sanoa, että työskentelyinto ei ihan samantien loppunut, vaikka treeni oli paljon hankalampi mitä on yleensä tehnyt. Viikonloppuna Roma olikin sitten mukana ihan tositoimissa. Lauantaina oltiin kyyhkypassissa ja kolme lintua pudotettiin ja pääsi tekemään ihan oikeat lämpimän linnun noudot ja lisäksi etsimään ne pusikosta. Sunnuntaina oltiin sorsan alotuksessa ja teki vedestä noutoa viiden sorsan verran. Hyvin teki töitä, vaikka hankalaa oli varmasti etenkin vedessä. Veteen jouduin merkkaamaan pari kertaa kohdan minne suunnistaa, koska ei irronnut muuten riittävän pitkälle. Erittäin tyytyväinen olen kyllä viikonlopun alotukseen koiran kanssa oikeissa hommissa. Näyttäisi siltä, että siitä vielä ainakin noutava koira tulee :D